maanantai 26. joulukuuta 2011

Lahjoja, lahjoja, lahjoja...

Jouluaatto siis tuli ja meni, ja saimme kynsijuttuja! Oltaisiin toki voitu listata tänne kaikki lahjat, mutta ketään ei kiinnostaisi. Siispä keräsimme kokoon saamamme kynsijutut!! 

Nämä pikkupurteleissa olevat saimme Puolassa asuvilta kavereiltamme! Kiitos teille!


Haluan päästä jo kokeilemaan erityisesti noita kukkia ja hileitä. Tuon tyyppisiä hileitä olen hamunnut jo jonkin aikaa, mutten ole saanut hankittua.


Sitten vielä graffitilakka eräältä toiselta kaverilta! (itse asiassa ensimmäinen, mitä meillä on)

perjantai 23. joulukuuta 2011

Let it snow

Vihdosta viimein uudet kynnet! En oikein voinut tehdä aiemmin, koska minulla oli tanssikouluni joulunäytös ja esiintyjillä ei saa olla näkyviä kynsiä :"D

Joka tapauksessa nyt on joulukynnet valmiina! 


Vaaleanpunaiset kimallekynnet lumihiutalekuviolla ja vaaleanpunaisilla strasseilla!
Käytin näihin yllättäen Kissin valkoista koristelakkaa (käytän sitä varmaan jokaisissa kynsissäni!), Marwin Sports -bubblegumia sekä valkoista halppiskimallelakkaa, jonka joskus ajat sitten ostin Virosta.
Niin ja toki päällyslakkaa myös!

Vähän oli välillä tuskasta vääntää vasemmalla kädellä noita lumihiutaleita, varsinkin kun jouduin koko ajan lisäämään koristelakan joukkoon kynsilakanpoistoainetta, ettei se kivettyisi ihan täysin. Loppujen lopuksi tulos on mielestäni oikein kiva.


Tein itse asiassa viime vuonna samantapaiset kynnet, mutta sinisellä pohjalla. Pidin niistä kovasti, joten nyt tein ne siis vaaleanpunaisina! Viimevuotiset kynnet:

Anteeksi huono kuva ja kamalan punaset sormet XD

Nyt voi siis hyvillä mielin rentoutua joulun viettoon kun on kynnetkin valmiina ;D


Loppuun vielä pari kuvaa piparitalosta, joka me väsättiin tässä juuri hetki sitten valmiiksi! Meillä on nimittäin perinne, että tehdään joka vuosi itse kaavat piparitaloon ja sitten toteutetaan se.


Tänä vuonna kokoaminen meni yllättävän hyvin, koska mikään seinä tai kattopala ei romahtanut kertaakaan! 


Keksittiin tänä vuonna käyttää vaahtokarkkejakin koristeluun, niin talosta tuli entistäkin söpömpi! Harmi vaan, että sitten kun tuon syömisen aika koittaa (tosin ei me tuota raaskita syödä!), niin nuo vaahtokarkit on luultavasti kivikovia, mutta se on sen ajan murhe : D

Ihanaa ja rentouttavaa joulua ja mahtavaa uutta vuotta 2012! 

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kynnet Wanhoihin

Kaveri pyysi, että koristeltaisiin sille tekokynnet jo valmiiksi vanhojen tansseihin. Hän ei halunnut pulittaa montaa kymmentä euroa manikyyristä, joten tehtävä annettiin meille! Siispä teimme työtä käskettyä.


Anteeksi rumat kuvat, mutta teippasimme nuo kynnet paperiin kiinni, etteivät ne karkaa, ja kuvien ottohetkellä ne eivät olleet vielä liikuttelukunnossa.. D:


Tällaiset syntyi ja asiakas oli tyytyväinen!


Joulu on jo ensi viikolla! Tämä tarkoittaa siis sitä, että pitäisi tehdä uudet jouluaiheiset kynnet.. On se rankkaa.. XD

Hauskaa joulunodotusta!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Alice in Wonderland part 2

Nyt kun kerran on viikonloppu, olin valoisan aikaan jopa kotona! Napsaisin siis hienosti itse kuvat näistä kynsistä, joista jo vähän aiemmin puhuinkin. Jos kuvat ovat tärähtäneitä tjsp. antakaa asteeksi vähän, koska tosiaan näistä osa on otettu itselaukaisulla kamera polvien välissä :''D

Eli siis saanko esitellä: Alice in Wonderland, Inspired by Tsubasa Masuwaka!!
Omat kynnet kyllä aina kalpenee Tsubasan kynsien rinnalla...



Vasen ja oikea käsi!





Ja sitten resepti:

-H&M Spring Nails kynsilakkapaketti (valkoinen, vaalean- ja tummanruskea)
-Musta Nails Supreme
-Valkoinen Nails supreme
-Päällyslakkaa
Lakkaa pohjavärit, tee valkoisella/mustalla kuviot, lisää koristeet, lisää päällyslakka, anna kuivua!

Kokeilin näiden kuivatukseen sellaista kynsilakan pikakuivattajaa, mutten jotenkin osaa käyttää sitä... Olisiko jollain antaa vinkkejä, mten niitä käytetään? Se ei jotenkin toimi.

Hmm tässä kaikki tällä erää, hauskaa viikonlopun jatkoa!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Giveaways

Eli ihan ensimmäiseksi täytyy aloittaa anteeksipyyntölinjalla, koska me ei olla laitettu tänne kynsiä piitkään aikaan. Mutta syy on ihan yksinkertaisesti se, että meidän kynsilakat vaan kestää, kestää, kestää ja kestää!

Mutta nyt on kuitenkin yhdet kynnet taas valmiina, niistä tänne kuvaa, kunhan muistaa ottaa kuvan valoisan aikaan. Pimeä vaan tulee niin nopeasti, että kun koulusta tulee kotiin neljän aikaan, on jo myöhäistä.

Mutta lähipäivinä siis tullee uudet kynnet! (Temana oli jälleen Liisa Ihmemaassa)




sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Daisy time!

Hello!

Edelliset kynnet olivat taas aivan räjähtäneet, joten teinpä sitten uudet!
Tällä kertaa luvassa hieman eri tyyliset kuin minulla yleensä on ollut, vaikka kukkia näistäkin löytyy.
Muistin myös pitkästä aikaa ottaa välivaihekuvia näitä lakkaillessani!



Tässä siis kaikki välineet, mitä kynsiini käytin. En kyllä muista milloin viimeksi olisin tarvinnut noin montaa eri lakkaa! Nails Supremeja on ihan mukavasti :"D



Aluksi siis pohjalakka. Sinisen ja violetin kynnen tein Nails Supremeilla, valkoiset Dependillä ja pinkkiin sekoitin Marwin Sports Bubble Gum -lakkaa ja pinkkiä Nails Supremea.


Seuraavaksi maalasin kukat ja pilkut Kissin valkoisella koristelakalla (täytyi tosin kaataa pulloon moneen kertaan kynsilakanpoistoainetta, koska lakka oli hieman kuivunutta : D). Sen jälkeen tein Nails Supremella hopeisen rajan.


Sitten hieman ruskeaa Nails Supremea elävöittämään kukkia.


Sen jälkeen oranssilla Nails Supremella kukkien keskustat ja pilkut valkoisten pilkkujen viereen.


Lopuksi vielä päällyslakalla helmi kiinni. Sitten vain päällyslakka koko kynteen ja you're ready to go!


Sitten kuva lopputuloksesta! Värikkäät kukat maalasin siis Nails Supremeilla.

Kun näin mallikuvan näihin kynsiin Popteenista, ajattelin, että nuohan pyöräyttää tossa nopeesti tuosta vaan, mutta erehdyin kyllä pahemman kerran : D Aikaa kului melko paljon, ja silti olisin halunnut näistä vielä siistimmät...

Noh, olen kuitenkin ihan tyytyväinen, tuli mukavan pirteät kynnet!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Milky Bunny

Tällä kertaa vuorossa on Tsubasa Masuwakan Milky Bunny-kynnet!


Täytyy myöntää, että olen kyllä aika ylpeä etusormen raidoista! Tein ne teipeillä, joten niistä tuli ihan suorat! Muuten kynnet on toteutettu valkoisella lakalla (pohja), glitterlakalla (miss selene) ja mustalla sekä valkoisella Nails Supremellä (koristeluun sekä valkoinen kuvioiden korjailuun). Sitteen päällyslakka ja valmista tuli! :D

Kuvioiden teko oli kyllä aika hermoja raastavaa, enkä olisi selvinnyt siitä ilman rakkaita Nails Supremejäni. Suosittelen lämpimästi valkoista ja mustaa koristelakkaa, ne ovat parhaita koristelakkoja, joita tiedän. Kummatkin tosi peittäviä.

Ja toki voisi vielä näyttää mallikuvan, jotta voitte sitten katsella kuinka onnistuin mielestänne tavoitteessani...


No, ruutukynsiä lukuunottamatta taisin onnistua ihan hyvin? Pieniä eroavaisuuksia, mutta ei kai ne haittaa..

maanantai 31. lokakuuta 2011

BLINGBLINGBLING

Tuli siis tehtyä kaverille geelikynnet!
Näin ensikertalaisena voisin sanoa, että siinä oli yllättävän paljon tekovaiheita. Lakkauksineen päivineen näiden tekoon meni kait vähän päälle 3h!
Ja noista glittereistä.. No, näiden tekemisen jälkeen niitä on sitten vähän kaikkialla ja sormissakin (ei kynsissä) on, kuten huomaatte, aika paljon glitteriä..
Luonnossa nämä kynnet näyttää kyllä aika paljon paremmalta.. Glitterit loistaa kuin discopallot hah!


Pahoittelen, kuva on nyt väärinpäin mutta kai siitä selvää saa : D

Baibaai~~


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Trick or treat?

Heipparallaa!

Sain taas vihdoin aikaseksi tehtyä uudet kynnet!
Tällä kertaa vuorossa hyvin karkkiset kynnet. Kokeilin ensimmäistä kertaa tuommoisia kaareutuvia raitoja ja samoin raidoitettuja sydämiä.


Pohjalakkana on jälleen Marwin Sports -bubble gum, koristeet puolestaan on tehty Nail Supremeilla. Strassit ja helmet ovat Ebaystä ja ruusutarrat Seppälästä.

Mitäs pidätte?

maanantai 17. lokakuuta 2011

Nails for a wedding!

Olimme siis viime viikonloppuna häissä! Piti siis yrittää saada aikaiseksi jotakin juhlavampaa, joten tässä tulokset...



Ylemmistä ei mitään ihmeempää kerrottavaa... Vaaleanpunainen lakka on Marwin sports - Bubble Gum, ruskea joku H&M lakka ja musta jälleen kerran se Nails Supremen musta lakka.

Ja noista alemmista... Yritettiin semmoista värien sekoitusta, joka sitten osoittautuikin aika haastavaksi! Ideana siis, että ensin kynteen paaaksu kerros kirkasta lakkaa, sitten kärkeen valkoista ja sitä sitten yritetään sekoittaa hammastikulla jotenkin esteettisesti.. Mutta siis tuossa oikean käden etusormessa on sen näköinen mitä haettiin.

Olimme eilen uimassa Katinkullan kylpylässä, joten nämä kynnet turmeltuivat täydellisesti.. Taas pitäisi tehdä siis uudet, toivottavasti mahdollisimman pian.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Recycled circus nails

Anteeksi pieni päivitystauko... Koulujen alettua ei ole ollut niin paljon aikaa.

Mutta siis vihdoin uudet kynnet!
Inspiraatio tuli jälleen kerran Popteen-lehdestä Okarielta, mutta
vähän piti kuitenkin muokkailla kynsiä mieleisemmiksi ja helpommin toteutettaviksi.


Pimeä kuva, mutta tämmöiset siis syntyi! Omasta mielestäni näyttävät ihan sirkukselta : D
Kaikki raidat ja pallot on tehty Kissin valkoisella koristelakalla, koristeet puolestaan on uusiokäytetty vanhoista kynsistä!

Olen yllättävän tyytyväinen, vaikka teinkin nämä vähän "laitetaan vähän kaikkea ja katsotaan mitä tulee" -asenteella.

Moimoi!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Tracon VI nails!

Eli siis tosiaan mekin vietimme viime viikonlopun Traconissa!
 Ja nyt tahdon jurputtaa, että tapahtumassa oli pikkuvikoja. Esimerkiksi Hopeanuoli!musikaaliin me ei melkein päästy, mutta pujahdettiin sinne sitten salaa ovesta, jossa ei ollut vartijoita ja sitten istuttiin portaalla hoho. Ja aikataulut välillä petti jne. Ja sorsapuistoon ei päässyt ja sitten oli sisällä melua ja ruuhkaa... Ja Hopeanuolen piirtäjä ei päässyt katsomaan Hopeanuoli!musikaalia kokonaan, koska sille oli pantu muuta ohjelmaa sen päälle!! 

Mutta oh ah lolita-muotinäytös oli kyllä paljon odotuksia parempi! Ne asut oli tehty hyvällä maulla ja lähes kaikki oli tosi hienoja ja söpöjä! Ja kyllä con kuitenkin aina piristää viikonloppua.

Mutta siis kuitenkin ennen kuin kaikki ehtivät tylsistyä kertoessani omia mielipiteitämme maailman menosta, laitanpas tähän nämä kynnet:


Päätettiin napsaista kynsistä kuvat ennen päättäjäisten alkua!


Jälleen kerran ruusuja! Näissä oli tarkoitus kokeilla uutena juttuna tuommoisia värillisiä kynsien päitä ja tuommoista strassi-kultapalloketjua. Näissä lakoissa tuskin on mitään ihmeempää kerrottavana, jos haluatte itse tehdä tuommoiset niin jotain samantyyppistä kynsiin vaan niin hyvä tulee! : D Ruusujen tekokaan ei kuitenkaan ole kovin tarkkaa. (Laittaa vaan pinkin täplän ja hammastikulla vähän valkoista lakkaa ja sitten  pinkkiä pieni täplä ja lopuksi vihreitä täpliä lehdiksi. Ja sekoita ruusun värejä välillä.) 


Ja sitten vielä toiset kynnet! Teki mieli tehdä jotain syksyistä, joten tällaiset tuli! Nämä on itseasiassa tehty joskus puolenyön aikoihin, kun aiemmin ei ehtinyt kekeke..


Ja sitten vielä peukut!! Tuossa näkyy paremmin myös tuo marja/pallokukka/abstrakti kuvio mikälie. (marjoja ne esittävät)

Ja loppuun vielä söpö giveaway!


Osallistua voit -täällä-

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Giveaways!

Kaksi mukavaa giveawayta sattui tulemaan vastaan, joten kliketi klik osallistumaan!





lauantai 27. elokuuta 2011

Totally relaxed.

Kokeiltiin tänään viikonlopun kunniaksi tehdä toisillemme jalkahoidot ja oli kuulkaa mahdottoman rentouttavaa! Hoito sisälsi jalkojen pesun dermosilin appelsiinintuoksuisella suihkugeelillä, jalkojen kuorinnan hunajaisella kuorintasuolalla sekä hieronnan kanelintuoksuisella jalkavoiteella! Ja lopuksi kaiken kruunasi vaahtokarkkikaakao! Suositellaan lämpimästi! ❤ 

Sitten vielä kuvaa kynsistä, jotka teimme kavereillemme koripalloturnausta varten!


Näissä kynsissä on siis Pirkkalan Virin logo ja hieman blingblingejä tietty.


Nämä kynnet puolestaan kannattavat Tampereen Pyrintöä!
Suunnitelmana siis, että kesken pelin vastustaja hämääntyy upeista ja loistavista kynsistä! Hahah : D

Mutta kokeilkaahan ihmeessä jalkahoitoa, on kovin mukava ja toivottavasti kynnet tuovat onnea turnaukseen!

Sitten vielä yksi giveaway, joka sattui osumaan silmään!

Osallistu täällä!

 Kuvia vielä palkinnoista:


Paipai!

torstai 18. elokuuta 2011

Burberry nails!

Tällä kertaa olisi luvassa jälleen kerran Kumiko Funayaman inspiroimat kynnet (eikä näillä siis ole oikeasti mitään tekemistä burberryn kanssa, kuten otsikko antaa ymmärtää : D)

Ja vaikka nyt sanoimme, ettei tutoriaaleja olisi enää tulossa, nyt kävi näin!


Asiaan siis! Näihin kynsiin tarvitsee tosi vähän välineitä: vain mieluisan värisen pohjalakan, pari eriväristä koristelakkaa ja muutaman strassin. Ja toki myös päällyslakan.


Ensiksi siis pari kerrosta pohjalakkaa.


Sitten maalataan toisella koristelakalla kolme raitaa vaakaan ja yksi pystyyn.


Seuraavaksi käyttöön toinen koristelakka, jolla tehdään yksi raita vaakaan ja kaksi pystyyn. Näin syntyy siis vähän burberry-ruutukuvion tyyppistä ruutua. Itse en sitä edes tullut ajatelleeksi, mutta kaverini sanoi, että näyttää ihan burberry-kynsiltä!


Lopuksi vielä päällyslakka ja sillä strassit (tai muut koristeet) kiinni. Ja...


Valmis!!

Kynnet oli melko helppo toteuttaa. Näihin vain kuluu aika paljon aikaa, jos haluaa tehdä raidoista siistejä. Koristelakkojen sijaan voi käyttää myös tavallisia kynsilakkoja, mutta silloin tarvitsee siihen lisäksi jonkun ohuen siveltimen tai vaikkapa hammastikun, jolla piirtää sitten raidat.

Hauskaa viikonloppua!